Oho, hupsista

Aivan kaikki on kaupan!

  • kuva naurunappulasta, mutta alkujaan huutonetistä, kuten voi ehkä päätellä.
    kuva naurunappulasta, mutta alkujaan huutonetistä, kuten voi ehkä päätellä.

Lueskelin tuossa idolini Johanna Tukiaisen blogia ja eräässä tekstissään hän kertoi, että hänen faninsa Joni haluaa ostaa hänen hiustenpidennyssuortuvat. Mietin, että miksi joku haluaa ostaa vanhan, kauhtuneen, likaisen, oksennuksen ja veren tahriman irtotukan, ja mihin hintaan, enkä keksinyt yhtään järkevää syytä, mutta kyllähän kaikenlaisia ihmisiä on. Joku tykkää hiuksista ja Tuksusta.

Aina välillä sitä törmää kummallisiin tapoihin tienata rahaa. Likaisten pikkupöksyjen myyminen tai nettiprostituutio (jumalauta, 250 € tunnilta!!!) ovat jotenkin ihan perusshittiä siihen verrattuna, että ihmiset myyvät itsestään mainospaikkoja. Siis ihan todella, itsestään mainospaikkojen myyminen on jotenkin aivan uskomatonta. En minä ainakaan haluaisi mitään Veikon Kone -tatuointia ihooni.

Haha, tulee ihan mieleen se joku höpöjulkkis parin vuoden takaa, joka tienasi silaritissirahoja huuto.netissä myymällä tulevaan silaritissiin mainospaikkaa. Sitten erään nettiyhteisön nuorukaiset keräsivät kolehtia, että olisivat voittaneet sen huudon ja olisivat voineet teettää tuon kyseisen naisen tekotissiin jonkun ”hienon” tatuoinnin. Muistaakseni peruuntui se kauppa sitten. Olisin ihan oikeasti halunnut nähdä Veikon Kone -tatuoinnilla varustetun pallerotissin.

 

Huuto.netin osio ”muihin osastoihin sopimattomat” on ihan lempparini. Siellä myydään monenlaista mielenkiintoista tavaraa, esim. nyt olisi tarjolla kynämallinen vakoilukamera, aitoa kultaa lasipullossa ja Dvd kotiteatteri -valomainos, joka muuten kannattaisi ostaa ja myydä 20 vuoden kuluttua retrona sisustuselementtinä.

Tuolla kyseisellä osastollahan on myyty mm. kannabista, viimeistä leposijaa Hietaniemestä ja positiivista auraa, joka luvattiin toimittaa telepaattisesti.

Japanin maanjäristyksen ja ydinvoimalaturman jälkeen Huuto.netissä yritettiin myydä joditabletteja lähtöhintana 500 € per purkki ja viimeisten eduskuntavaalien alla kaupiteltiin vaaliääniä kymppitonnilla :D

Minusta on jotenkin tosi sääli, etteivät nuo mielikuvitukselliset jutut oikein tahdo kaupaksi mennä, kuitenkin kun ilmoittaja on nähnyt vaivaa ja muuta, niin voisi nyt joku niille sitten maksaakin. Esim. Huuto.netillä voisi olla joku sellainen rahasto, jolla ne sitten ostaisivat sellaisia naurunpyrskähdyksiä aiheuttavia kohteita ja tukisivat siten tuota kansantaiteen muotoa.

 

Mutta vielä noista Johanna Tukiaisen hiuksista, tai siis se toimii aasinsiltana. Kun olen niin jumalattoman kyllästynyt hiuksiini, niin rupesinpas ihan tässä kirjoittaessa miettimään, että jos laittaisin tukkani Huuto.nettiin myyntiin. Niin ku huutaja saisi ne vaikka käydä parturoimassa päästäni pois ja saisi pitää 65 senttisen tukkani. Ajatella, samalla voisi tienata rahaa ja säästää kampaamokuluissa. Sitten kun vetelisi partahöylällä päänsä ihan kunnolla muliksi, niin voisi vaikka myydä päänahastaan mainospaikan Veikon Koneelle.

 

Valitettavasti epäilen, ettei minulla ole yhtä pervoja ihailijoita kuin Tuksulla :(

 

Helena

 

 

PS. Ei Huuto.net eikä Veikon Kone valitettavasti sponsoroineet tätäkään blogikirjoitusta :(

 

Hitsi, just tajusin, että hiljattain Anonyymi Herrasmies ajoi movemberkarvat naamastaan, nekin olisi voinut myydä jollekin. Pöh. Tietääkö muuten kukaan, että saiko Henna Kalinanen ja se sen ex-mies, jonka nimeä en nyt muista, ne häpykarvansa myytyä? Hehän kovasti tupsujaan kasvattelivat dollarin kuvat silmissä. Klink Klink (raha)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (37 kommenttia)

a s

Ei kai tässä mitään huutonettejä tarvita. Jutellaan asioista täällä ihan kaikessa rauhassa.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

No niin, ei kun kauppoja sitten hieromaan. Siitä mainospaikasta en kylläkään ole nyt vielä ihan varma :D

a s

En siis ole itse ostamassa...mutta ajattelin sellaista, että rahat puokkiin? Pieniin nätteihin lasipurkkeihin muutamat kiehkurat ja ripaus hajuvettä joukkoon. Vaikutus olisi vähän niinkuin kamferitipoilla – pelkkä nuuhkaus riittäisi, joten purkit voisivat olla tosi pieniä. Eiköhän tälläkin lähtöajatuksella puhuta jo viisinumeroisista luvuista vähintään näin alkajaisiksi.

seppo kirnu

Hiton pienellä tuolilla istuva vielä pienempi ukkeli tai isolla tuolilla istuva normiukko tai keskikokosella tuolilla istuva kääpiö Synkopaatti tuotteisti Helenan hivukset!

Teistä tulee miljonäärejä!

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Loistavaa. Ollaanko nyt bisneskumppanit? :D

a s

Tällä puheella. Ja Sepon hardcore-sivutuotteella saadaan siinä sivussa mukavasti hyvän miehen lisää..

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Ja otetaan Tuksu provikkapalkalla töihin ja myydään sen pikkareita Japaniin. Loistavaa. Minusta tulee rikas rikas rikas. Rahaa rahaa rahaa :P

a s

Hyvä homma, mutta pidetään nyt pää kylmänä. Annetaan vaan sen Johannan hoitaa kaikki julkisuuspuoli, niin meillä ei ole mitää hätää.

Timo Härtsi

Madventures hemmot vei käytettyjä pikkuhousuja Suomesta Japaniin jollekin pervolle ja tienasivat hyvät massit. Eikös Japanissa myydä käytettyjä pikkuhousuja sellaisissa automaateissa ?

Maailma on täynnä pervoja ja kaikenmaailman friikkejä, Suomi on vain liian pieni maa jotta pääsisi tienaamaan, kannattaa laajentaa myyntiä Suomen rajojen ulkopuolelle.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Japsithan ovat kuulemani mukaan kuumana isoihin blondeihin, joten Tuksulle ois sitten markkinarakoa Aasiassa?

Timo Härtsi

Tsemii vaan Tuksulle, kyl se siitä :)

Käyttäjän HannesV kuva
Hannu Valjakka

Japskeilla oli just tsunamit sun muut,ei kai ne nyt heti perään toista
katastrofia ko naishenkilön markkinaraon muodossa kaipaa.Korvauksiahan ne
meiltä sen jälkeen hakee,eikä meillä oo nyt varaa.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Hmmm... ehkäpä jostain öljyrikkaasta arabimaasta löytyisi joku rikas sheikki, jonka kauneuskäsitys kattaisi myöskin tuksumaiset naiset?

seppo kirnu

EIII! Älä sie Helena tee britneyspearssejä kuontalos kanssa!

Tai tee toki jos haluat, vaan ei kannata se.

Vaikka varmasti olisi joku tätäkin palstaa seurannut hiusfiili joka jo hinkkaa mu..kiaan.

-----------------------------------------------------------------

Miulla on jälleen puolpervona teoria mihin käyttöön Tukeron tukka menee:

Joku Jallu N Pinoaja ostaa ne + kaupasta tuubin kontaktiliimaa, kähertimen, puolentoista litran limupullon, purkin SILLIÄ ja vaaleanpunaiset kumihanskat.

(jos tulee jo mieleen mitä seuraa niin sulje sivusto ennen kuin silmä palaa puhki)

Seuraavaksi hän menee kotiin, halailee sitä pääkarvatukkoa ensin, juo pullon sokerijuomaa lärviinsä, minkä jälkeen leikkaa siitä pullon yläosasta noin viisi senttiä hitoille. Sitten hän kähertää pienen osan hiuksista kunnon säkkärälle ja vahaa ne esim. kynttilällä ja saksii niistä sellaisia pkarvan pituisia pätkiä. Jatkaa leikkaamalla kumihanskasta sellaisia slärbiä ja avaa kontaktiliiman. Pullon leikattuun päähän liimaa ja ensin pingottaa siihen hanskasta sellaisen kalvon, minkä jämähdettyä levittää jälleen liimaa pullon reunoille ja ripottelee ne käherretyt karvanpätkät siihen reunuksille. Jatkaa rakentamalla lopuista slärbistä siihen kalvon päälle hieman törölöllömäistä efektiä.

Nyt keksintönsä on valmis puhkaistavaksi, eli keskelle kalvoa viilto vain slip!

Nyt miekkonen on jo varsin tohkeissaan ja päättää ryydittää tulevaa hekumaa syömällä purkin silliä. Ehkä sipaisee hieman odööriä pullorakennelmaan.

Mitähän ihmettä se miekkonen oikein meinaa sillä tehdä?

Ehkä sen pohjalle kun laittaa hieman vettä ja olutta niin sitä voi käyttää hedelmäkärpäsansana? En minä ainakaan keksi muuta.

Loput hiukset hän liimaa parivuoteensa toiseen tyynyyn. Siitä voi sitten napsia uusiin kärpäsansoihin materiaalia.

-----------------------------

Johan mie kertaalleen kerroin olevani oksojuttumiekkonen joten sitä saa mitä tilaa!

Hoh hah haa ja hyvää illan jatkoa!

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

No voi perse. Sinun mielikuvituksesikin on ylivilkkaampi ja sairaampi ku minun :( Mihin maailma minua enää tarvitseekaan :D

seppo kirnu

Aina maailma tarvitsee FIKSUMPIA naisia enemmän kuin pimeitä kirnuja.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

En mie halua olla fiksu. Mie haluan olla kaunis :D ei kun hauska.

seppo kirnu

No siehän oot jo niitä kaikkia!

Ja paitövei: ei tuosta 'hauskuudesta' ole paljoa hyötyä itselle ollut muuten kuin omaksi iloksi ja jos turpaansaantia(henkistä vähintään) voi hyödyksi kutsua.

Mutta eihän kai kaikesta tarvii hyötyy ollakkaan.

Paitsi joillekin vahakabinettituksuille ja niiinpoeispäikkee.

Käyttäjän HannesV kuva
Hannu Valjakka

....pääsin tohon sillipurkkiin ja vaaleanpunaisiin kumihanskoihin...voiko tätä tällainen hauras vanhus lukea enempää..voiko?

seppo kirnu

Etteköhän te vanhemmat kestä yhden keino....eh no kärpäspyydyksen ohjeiden lukemiset.

Oletan että olette nähneet livenäkin jos jonkinmoista loukkua ja häpeningiä.

Käyttäjän petrikaivanto kuva
Petri Kaivanto

Peruukintekijät tarvitsevat aitoja hiuksia. En tiedä mikä on markkinahinta nykyään, mutta Kiinassa ja Siperiassa on kyliä, joissa kaikilla on lyhyet hiukset. Aito blondi lie kalleinta.

http://www.kuokkasenperuukkiliike.fi/

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Minulla oli joskus hiustenpidennys ja se hius oli intialaista aitoa hiusta. Vähän ahdisti kun mietin, että millainenkohan nuori intiatar siellä mulina kuljeskelee, jotta minä sain keikistellä pitkässä tukassa.
Aiheesta tuli dokkari telkkarissa jokunen aika sitten. Siinä selvitettiin just intilaisen pidennyshiuksen alkuperää. No, siellä menee niin, että köyhät naiset ja tytöt kasvattavat pitkät ja kauniit hiukset, menevät johonkin temppeliin, jossa ne leikataan pois. Sit ne myydään länsimaisille turhuusmarkkinoille, uskonisät pitävät rahat ja hiuksensa luovuttanut neito saa olon, että on pystynyt edes jotain antamaan jumalilleen.

Oksettavaa.

Timo Härtsi

Eikös nuo saa peruukkimatskunsa kampaamoista, eli tuskinpa siitä tukasta paljon rahaa irtoaa.

Käyttäjän kaminiitto kuva
Jaakko Korpi-Anttila

Huikan saman sorttista pisnistä on tehty maailman sivu:

Eräs "tositarina" tapahtui kymmeniä vuosia sitten pääkaupungissa. Päätuotteenaan Jallua myyvä liikeyritys oli jostain syystä eli kun halvalla sai tiettävästi kai ostanut ison erän miesten työrukkasia. Liikkeenjohto oli jo kippaamassa tilaa vievät laatikot kaatopaikalle, kun toinen kavereista kiljaisi, että Heureka suomalainen geisha on syntynyt.

Kohtuullisen kaukana pääkaupungista leviäviin lehtiin ilmestyi pika pikaa mainokset suomalaisesta geishasta. Kauppa kävi ja suomalaista geishaa ostettiin muutamassa kuukaudessa yli miljoonalla markalla postitse jälkivaatimuksella. Lähetyksen sisältönä oli miesten vasemman käden hanska ja pieni purkki tummelia (vaseliinia). Yhtään valitusta ei tullut, joten siitä päätellen asiakaskunta oli saamaansa tyytyväisiä. Oikean käden hanskan kohtaloksi muodostui kaatopaikka, kun liikemiehet jostakin syystä loivat katseensa muihin liikeideoihin.

a s
Käyttäjän jooel kuva
Jooel Jaakkola

"Valitettavasti epäilen, ettei minulla ole yhtä pervoja ihailijoita kuin Tuksulla :("

Älä Helena lainkaan aliarvioi lukijoitasi. Mä esim muutin just tässä vähän isompaan kämppään. Mulla on toi yks huone pyhitetty Helena-alttarille. Olen suurentanut profiilikuvasi julistekokoon ja niitä on ihana katsella samalla kun polttaa suitsukkeita. Paljonko niillä hiuksilla olis hintaa? Taustalla soi Lili Marleen.

...ei helvata... on täällä sellasia tosikoita, et pakko kertoa, että mulla on niitä alttarihuoneita KAKSI!

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

:D melkein voisin pikkarini lähettää sinne alttaria koristamaan :D

Käyttäjän jooel kuva
Jooel Jaakkola

No niin, naiset on just aina tollasia. Heti ollaan pakottamassa rakentamaan TALOA!

Käyttäjän jooel kuva
Jooel Jaakkola

Nii siis ei silleen Tuksu-mielessä tietenkään:) ...te ku ootte aina niin herkkiä ton suhteen jos ootte syöny lusikallisen liikaa kaurapuuroa aamulla...

Käyttäjän HannesV kuva
Hannu Valjakka

Minkäs merkkistä silliä sä käytät...siis kai sä käytät? Eihän näistä alttarihuonehommista tule mitään ilman silliä! :D

Käyttäjän jooel kuva
Jooel Jaakkola

Ihan sama mitä sanoo, wrong. They just do not understand.

90-luvulla jouduin niinkin inhottavaan tilanteeseen, että jouduin ainoana länsimaalaisena miehenä riikalaiseen opiskelija-asuntolaan. En ole koskaan kokenut niin kauheaa. Siellä opiskeltiin taidetta. Made it even wors.

Sitten kun melkein pääsit aloittamaan maalausta, tämä saatanan gazetayajournalja, viereisen loosin journo törkötti kaiken sen mitä oli, Uu, me no have words,she did fuckin have. "I can´t do it in this place cos of my friend. My parents will not hear when we go Jurmala. Onkohan koskaan niin , noh, vituttanut.

Käyttäjän jooel kuva
Jooel Jaakkola

No olihan sen sitten pitänyt saada joku palkintokin juuri kun ensi kertaa asuntolassa jutskattiin. Ystävät yllättivät huutaen huoneeseensa, uuu uuu!!!! Uuuu!

But that, sen ovi oli jäänyt lukitsematta ja minulla oli naama väärässä paikassa juuri at the moment.

As made for each other, hullu vrs hullu, saatana.

Mä olin persepää vaan naimisisa silloin. As made, ljublu.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Miksei kukaan myy varpaankynsiä? Siis julkimotkaan?

Miksi ihmeessä varpaankynnet ovat niin aliarvostettuja?

Koittakaapa kävellä, jos yhdestäkin varpaasta puuttuu kynsi.

a s

Hyvin kyllästyttävää

http://www.youtube.com/watch?v=gDW_Hj2K0wo

älkää katsoko, se on bill hicksiä 20 v. sitten

Tommi Mäkinen

"Valitettavasti epäilen, ettei minulla ole yhtä pervoja ihailijoita kuin Tuksulla :( "

Dear Helena. Ei Tunkilla mitään ihailijoita ole. Jengi käy nauraa sille sen keikoilla ku se ketterästi ylipainoisena könyää siellä. Jos Tunkki ei lopeta ryyppäämistä eikä hakeudu hoitoon, linnavaihtoehto on todennäköisin. Se on nyt jo mm. purrut, hakannut, lyönyt pullolla päähän Artoa/muita, joten täytyy "puristella munia" ettei joku ole jo kohta kylmänä..

Käyttäjän Milleniar kuva
Miikka Välimäki

Luulenpa että Helena saisit joltain pitkähiusfetistiltä paremmat rahat ihanan pitkistä hiuksistasi, kuin tuksu pidennyksistään.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Älähän huoli.

Olen ollut kaljupäinen hamasta nuoruudestani saakka... Ehkäpä olisi aika havitella hyviä hiuksia, jos ei muuta niin juhlallisiin tilaisuuksiin.

Tuolla mainittiin varpaankynnet. Tätä puolta minulla taas olisi tarjolla hyvinkin. Eri paksuuksia, laatuja ja värisävyjä. Ehkä tässä päästäisiin tuottoisaan bisnekseen. Olen hyvää vuosikertaa, jos ketä kiinnostaa.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset