Oho, hupsista

Kun Hitleri Marskin synttäreitä vietti

Päämajan käytäville laskeutui illan myötä vaivaantunut hiljaisuus heti sen jälkeen, kun Saksasta oli ilmoitettu liioitellun juhlallisesti, että valtakunnankansleri olisi jo seuraavana aamupäivänä tulossa Suomeen osallistuakseen Marskin synttäribileisiin. Syvään vaipunut huokaus rikkoi hiljaisuuden, ”no voi sun perse”, totesi paksuposkinen kenraali, minkä jälkeen alkoi kiivas väittely siitä, kuka uskaltaisi kertoa Marskille tai kerrottaisiinko ollenkaan.

Seuraava riidanaihe syntyi sitten siitä, kuka menisi Hitlerin lentokentältä hakemaan. ”En minä ainakaan. Minulla on parturi” ja ”no ei minullakaan ole aikaa tuollaiseen. Minulla on puhelinpalaveri Nihtilän kanssa.”

”Ryti saa luvan mennä. Tuollaisestahan hänelle palkkaa maksetaan.”

”Ka niin, mutta ei häntä voi yksin sinne laittaa. Tiedättehän Rytin. Ei hän keksi mitään puhuttavaa Hitlerin kanssa ja sitten me saadaan illan bileisiin turhautunut Hitleri ja kiukkuinen Ryti ja lopulta meillä on salonkivaunullinen kiukuttelevia valtiomiehiä. Muistattehan te nyt itsekin, mitä tapahtui viime vuona, kun Marskilla ja Airolla oli se joku juttu menossa ja Airo mökötti ja Marski sai siitä kauhean raivokohtauksen.”

Päätettiin soittaa Rytille, jota ei tietenkään tavoitettu, koska presidentti oli joutunut vaimonsa painostamana osallistumaan Raittiusliikkeen pannulappujen virkkaustalkoisiin, mutta pääministeri saatiin onneksi puhelimen päähän.

”Mutta helvettiäkö me sille tarjotaan, kun on jo sovittu, että juhla-ateriana on vorschmackia. Eihän se Hitleri edes syö lihaa ja eikös se vorschmack ole sitä paitsi juutalainen ruoka”, Rangell hermoili. ”Helvetin idealistiset ituhipit, niistä ei ole muuta kuin harmia. Nyt kuulkaa lähetätte siellä Mikkelissä jonkun etsimään vaikka muikkukukon sille huomiseksi. Saa luvan kelvata! Ja ilkeääkö siellä bileissä sitten viinaakaan juoda, eikös se joku absolutisti ole? Rytikin monta viikkoa puhunut, että party party, onneksi on kohta ne Marskin bileet, että saa ryypätä, kun se sen akka on mahottoman tiukka nuissa tuollaisissa asioissa… voi helevetin helevetti, että sen nyt piti tänne itsensä ängetä.”

”No mutta sehän se on vieras, joten saapi luvan tyytyä siihen mitä on tarjolla. Kukaan ei todellakaan nyt tähän aikaan enää mitään muikkukukkoja lähde mistään etsimään. Tarjoaahan ne sen vorsmakin kanssa jotain pottumuusia ja porkkanoita, eiköhän se niistä mahansa täyteen saa. Mutta tuo viinatarjoilun järjestäminen on hankalampi juttu.”

”Juotetaan se humalaan ja katsotaan mitä tapahtuu”, joku ehdotti ja sai aikaan hykertelyä kenraalikunnan keskuudessa. ”Ei muuta kun huolehditaan, että sillä on koko ajan lasi täysi ja muistetaan pitää mahdollisimman paljon maljapuheita.”

”Hihihihihi, slaavilaista vodkaa ja juutalaista vorschmackia…”

”Ja paljostako vetoa, niin ei se edes tajua tarjoiluihin liittyvää symboliikkaa. Luultavasti keksimme juuri maailmanhistorian nerokkaimman piilovittuilun, joka jättää varjoonsa jopa sen Paasikiven sutkautuksen Stalinille puna-armeijan upseerikunnan kokemuksesta ja pitkistä perinteistä.”

Itseensä tyytyväisinä Päämajan herrat painuivat yöpuulle, mutta pannulapputalkoista palannut presidentti Ryti meni nukkumaan hampaitaan kiristellen, sillä heti saavuttuaan kotiin oli adjutantti ollut ovella vastassa kertomassa, että aamulla olisi koukattava Immolan lentokentän kautta ja noudettava sieltä Saksan valtakunnankansleri kyytiin ennen kuin suunnattaisiin Marskin bileisiin. Se tarkoitti sitä, että Ryti joutui heräämään kukonpierun aikaan, järjestämään jonkunlaisen kunniakomppanian Imatralle ja muutenkin joutuisi olemaan särmänä ja puku päällä. Se todella tympi presidenttiä, jolla oli ollut täysin toisenlaiset suunnitelmat.

”Älä sinä, Risto, huoli”, lohdutti adjutantti. ”Päämaja suunnitteli juottavansa Hitlerin niin kaasuun, ettei se joko muista ylihuomenna yhtään mitään tai sitten sitä hävettää niin kovasti, että esittää muistamatonta, joten saadaan bilettää rauhassa ja ilman pelkoa kasvojemme menettämisestä tai diplomaattisesta kriisistä. Itse asiassa kehottaisin sinua ottamaan jo automatkalle jonkun putelin mukaan, niin saadaan vieraat rentoutumaan hyvissä ajoin ennen Marskin vaunulle saapumista ja maistissa sinäkin keksit sen juipparin kanssa jutunjuurta.”

”Onko tietoa, millä mielin Marski vierasta odottaa?”

”Ei hän edes tiedä vielä. Hitleri haluaa yllättää Marskin.”

”Voi taivas. Siitä se vielä sota syttyy. Marski niin vihaa yllätyksiä”, Ryti huokasi. Mikään ei ottanut häntä enempää päähän kuin Marskin prinsessakilarit - paitsi Hitlerin kaveraaminen hänen kanssa. Okei, eihän sillä enää muita kavereita ollutkaan, mutta silti. Mikä hiton velvollisuus hänellä oli sen mulkun kanssa notkua.

Vaan niinpä aamulla kello puoli kuusi heräsi presidentti Ryti kiukkuisena ja levottomana ja läksi autonkuljettajan ja adjutanttinsa kera kohti Imatraa. Puoliltapäivin Immolan lentokentälle laskeutui viiden hävittäjäkoneen saattama Focke Wulf Condor, jonka uumenista putkahti esiin itsetyytyväisenä hymyilevä Paavo Talvela, joka oli Saksassa aikaa viettäessään alkanut muistuttaa brittiläisen sanomalehden pilakuvissa esiintyvää natsiupseeria, ja saksalainen marsalkka Keitel, jonka ylähuuli oli niin tiukka, että siihen olisi voinut pyykkipojilla ripustaa alushousut kuivumaan. Heidän perässään koneesta laskeutui hintelä mies, joka mölysi ja meuhkasi kuin ampiaisen pistämä torikauppias. Ryti tunnisti miehen valtakunnankansleriksi ja riensi kättelemään vierasta. 

”Oooooh, der Reichspräsident!” hihkui Hitleri ja Ryti huomasi, että tämän viikset kasvoivat itse asiassa nenästä.

Kunniakomppania, joka oli kiireessä kyhätty nostoväen miehistä ja muutamasta upseerin vetimiin puetuista ruotiukoista, tarkastettiin, minkä jälkeen vieraat sullottiin autoihin ja lähdettiin ajamaan kohti Kaukopäätä, jossa Marskin salonkivaunu oli parkissa. Siellä se Marski hössötti lautasliinojen kanssa, jotka olivat hänen mielestään kellastuneita ja ihan ryppyisiä, ja välillä hän tiuski ketjussa tupakoivalle Airolle nalkuttaen, kuinka tämä huolimattomuuttaan karisteli tuhkaa vähän kaikkialle. Airo siitä sitten jo Marskille suuttuikin ja läksi ovet paukkuen ulos, mutta palasi nopeasti takaisin nähtyään, että parkkipaikkana käytetyltä peltopläntiltä koivujen takaa asteli lauma miehiä, joiden parista raikui kovaääninen saksalainen mölötys.

”No voi vittu. Ei kai se ole itse Hitleri!” Airo kirosi ja sai Marskin hyökkäämään salonkivaununsa ikkunaan. Nähtyään suomalaisvieraittensa keskellä kesäpukuun pukeutuneen pienen saksalaisjohtajan, joka askelsi lyhyin, mutta määrätietoisin askelin kohti Marskin salonkivaunua, painui Marski samettisen ikkunaverhon taakse ja tuijotti järkyttyneenä Airoa.

”Siis onko tuo nyt… mitä ihmettä se täällä tekee? Eihän sitä edes ole kutsuttu!” Marski änkytti. Vaunun ovelta kuului koputus.

Marski tuijotti ovea silmät selällään ja kun hän ei tehnyt elettäkään ja oveen koputettiin uudestaan, meni Airo ovelle.

”Kuka siellä?” Airo kysyi oven läpi, kun ei muuta keksinyt.

”No Ryti” kuului vastaus. ”Meillä on yllätysvieras mukana”. Rytin ääni oli vihjailevan kireä.

Hitlerikin sanoi jotain, mitä Airo ei saksaa puhumattomana ymmärtänyt, mutta Mannerheimin kasvot valahtivat ja hän nyrpisti nenäänsä.

”Mitä se sanoi?” Airo kysyi Marskilta.

”Ovi auki, täällä hauki.”

”Mitä vittua!?”

”No avatkaa nyt se saatanan ovi!” Ryti kiivahti oven läpi. Hän halusi päästä ryyppäämään.  

Marski kokosi itsensä ja suoristeli takkiaan. Sen jälkeen hän nyökkäsi Airolle, joka avasi oven ja auttoi Marskin laskeutumaan vaunusta ulos. Pihalla heitä odotellut seurue peruuntui hieman vanhan herran edestä ja kun joukko oli ryhmittäytynyt jotenkin älyllisesti ja Marski seisoi odottavana vaununsa edessä, astui Hitleri häntä kohti. Autossa puoliväkisin tarjotun yrttisnapsin ilakoittamana hän piti lyhyen ja mielestään kai vitsikkään puheen, jota säesti Keitelin ja Talvelan naurahdukset ”ehhe-he-heh”. Siitä muutkin tiesivät hymähdellä, ja puheen lopuksi Hitleri ojensi Marskille lahjan, kultakehyksisen muotokuvan itsestään omistuskirjoituksella. Marski oli lahjasta silminnähden ilahtunut, olihan hän aina kokenut jonkinlaista viehtymystä mauttomuuksia kohtaan.

Vieraat saateltiin sisälle vaunuun ja nostettiin malja. Nostettiinpa toinenkin ja Ryti keksi vielä pari hyvää aihetta, joille maljan saattoi nostaa. Hitleri näytti alkuun ainoastaan kastelevan viiksiään viinaksissa, mutta kun Marski kumosi lasit kerralla tyhjäksi ja tuijotti sen jälkeen Hitleriä tarpeeksi tiukasti, tajusi tämä, että lasi oli todellakin hörpättävä kerralla eikä pakotietä humalatilalta ollut.

Palvelusneitokainen kantoi herroille ruoka-annoksia pöytään, eikä kukaan ollut hänelle kertonut mitään Hitlerin ruokavaliosta, joten vorschmackia tämänkin eteen aseteltiin.

”Hyvää ruokahalua”, kuulutti juhlakalu ja ateriointi alkoi pienellä snapsinkohotuksella.

Hitleri tökki ruokaansa haarukalla, siirteli herneitä ja lihanpalasia lautasella ja varoen pisti satunnaisesti jotain pientä suuhunsa.

”Eikö ruoka miellytä?” kyseli Marski. ”Tuon ruuan opin tuntemaan aikoinaan Puolassa, kun taistelin itävaltalaisia vastaan. Tehän olette kuulemani mukaan itävaltalaissyntyinen, ja itsekin ensimmäisen maailmansodan veteraani, jos olen oikein ymmärtänyt.”

Marskin kasvoilla vilahti häijy ilme, eikä Hitleri vastannut mitään, mutta Talvela vaihtoi sujuvasti puheenaihetta neuvostoliittolaisten sotavoimiin. Hitleri kuunteli aikansa, mutta kun hän sai lopulta itsensä puhumaan, alkoi puhetta tulla niin, ettei loppua tahtonut tullakaan. Jutut olivat alkuun varsin asiallisia ja hän puhui rauhallisella äänellä, mutta snapsien myötä alkoi mukaan tulla itsesäälin varjostamaa nillitystä muun muassa siitä, kuinka saksalaiset joukot eivät oikein pärjänneet talviolosuhteissa ja kuinka muu maailma ei tajunnut Hitlerin nerokkuutta.

”Vaan eipä siinä mitään”, sanoi omista puheistaan liikuttunut Hitleri. ”Onneksi meillä on sellaisia kavereita kuin te suomalaiset. Jos teitä vertaa italialaisiin, niihin keikaroiviin pastanpurijoihin, niin olettehan te nyt sentään järki-ihmisiä heihin verrattuna”, Hitler sanoi ja sai osakseen hyväksyvää örinää juopuneelta juhlaväeltä. ”Ne ovat sellaisia neitejä. Yyyyh yyyyh, mun saappat kastu”, Hitler imitoi (huonosti) italialaisia ja Paavo Talvela nauroi ja taputti käsiään yhteen.

”Otetaanpa malja sille”, sanoi Marski ja töni nuokkuvaa Rytiä kylkeen.

”Shaaaaatana, minä she vaan shanon shen, että perkele!” örisi Ryti.

”Kuulehan sinä, der Reitchshentschpräsidentti. Tule käymään minun luona kylässä, ihan silleen virallisesti! Meillä olisi niin mukavaa siellä ja saisit tavata tyttöystävänikin. Hän on oikein iloluontoinen ja muutenkin kiva naisihminen”, Hitleri intoili, mutta Ryti puisteli päätään.
”No en kyllä varmashti tule. Haistakkee paska koko natsikööri. Minnuu niin vituttaa she kun shinä väitit radiossa, että me ollaan teidän liittolaisia. Vittu ku ei olla!” Ryti huudahti ja huitaisi nyrkillä ilmaan. Hitleri siitä sitten kiivastui ja pomppasi pystyyn hyökätäkseen pöydän yli Rytin kimppuun, mutta hän horjahti ja kaatui maahan kasvoilleen. Keitel puolestaan hermostui siitä ja alkoi tuuppia Talvelaa, joka oli juonut itsensä osittain tiedottomaan tilaan. Saksalaismarsalkka sai kuristusotteen Talvelasta ja antoi tälle kalimoukkua niin kauan, että Talvela rukoili Marskia avuksi. Marski oli kuitenkin suutahtanut taas Airolle ja mökötti aloillaan mulkoillen seinästä tukea ottavaa päämajoitusmestaria, jonka holkin päässä savunneesta sätkästä pölisi tuhkaa rinnuksille.

”Vittu kun pääsisi rintamalle komentamaan, mutta ei. Minä se vaan kökin jossain vitun Mikkelissä kuuntelemassa päivät pitkät tuota sinun ujellustasi, saatana!” Airo räyhäsi Marskille, joka puhkesi itkuun.

”Sinä et ymmärrä minua”, Marski nyyhkytti.

”No en saatana kyllä todellakaan ymmärrä, senkin itkupilli!”

Keitel oli päästänyt Talvelasta irti ja huolestunut Hitleristä, joka makasi edelleenkin rähmällään lattialla.

”Hei Hitleri kuule, herätyyyyys!” hän kumartui Hitlerin puoleen ja käänsi tämän selälleen.

”Lie tuo kuollut”, sanoi Airo ja tökkäsi saappaansa kärjellä Hitleriä kylkeen.

”Ei helvettiläinen. Ei kai se oikeasti henkeään heittänyt?”

Rytiä alkoi naurattaa ihan mahdottomasti. Hän kihersi pöydän nurkassa Marskin kupeessa ja otti pitkän hörpyn viinapullosta. ”Kauhan eläköön natshit, hihihihihhihii” hän hihitteli riemuissaan, mutta nauru loppui lyhyeen, kun hän huomasi Hitlerin silmäluomien värähtelevän.

”Öhshhöshöshsö”, kuului Hitlerin suusta ja Ryti jo hyppäsi pystyyn vaientaakseen valtakunnankanslerin ikuisiksi ajoiksi, mutta valitettavasti hänen tiellään oli Marski, joka painoi presidentin takaisin istumaan.

”Nyt nostatte Hitlerin takaisin pöytään istumaan, niin otetaan pienet tuikkoset ja ollaan kaikki taas kavereita”, hän sanoi. Keitel raahasi johtajansa pöydän ääreen ja työnsi tämän eteen viinapaukun.

”Öshölöshööö-öööööö. Öööööööshhhhhgggggrrrrrrrrr”, selitti Hitleri sormi painokkaasti pystyssä.

Marski katseli edessään istuvaa Hitleriä pohjatonta halveksuntaa moista vulgääriä otusta kohtaan tuntien ja nyrpisti nenäänsä.

”Mikä täällä haisee?” hän kysyi. Muutkin alkoivat nuuhkia ilmaa ja totta tosiaan, haju oli kammottava.

Hitleri suoristeli selkäänsä ja yritti näyttää selvältä. Vaisto hänen aivoissaan komensi nukkumaan ja hän könysikin pöydästä tukea ottaen ja Keitelin häntä kannatellen seisomaan.

”Hyi vittu, sillä on paskat housussa” kiljahti Talvela tyttömäiseen tapaansa. Ryti repesi jälleen oikein perusteellisen räkäseen röhönauruun.

”Viekää se nyt jo helvettiin täältä”, karjahti Marski, jota alkoi ihan todenteolla vituttamaan.

”Ohhoh, sieltähän on tullut kunnon ripulipaska. Sitä on kaikkialla”, totesi tilannetta arvioimaan kumartunut Airo ja pisti tupakaksi.

”Minun autoon ette ainakaan sitä vie”, Ryti sanoi, kun hihittelyltään kykeni.

”Viekää se ulos ja tilatkaa vaikka armeijan lava-auto. Eikös tuossa lähellä ole se lottien pitämä ruumiiden pesupaikka. Köijätkää se sinne ja käskekää pestä. Ja sitten lähetätte sen täältä hevonvittuun ja perään pistätte viestin, että ei tarvitse enää koskaan tulla Suomen maaperälle tai minä käyn henkilökohtaisesti laskemassa siitä ilmat pilalle”, Marski sanoi niin rauhallisena kuin siinä tilanteessa oli mahdollista. Vapisevin kätösin hän tarttui pulloon ja kaatoi paikalla olevien snapsilasit piripintaan.

Kun muutama nuori sotilas saapui kantamaan haisevaa Hitleriä ulos, nousi Marski seisomaan ja kohotti maljan.

”Kauan kärsien eläköön se kansa, joka moisen ääliön on johtajakseen valinnut. Skål” Marski napautti kantansa yhteen.

 

Ja niin jatkuivat Marskin syntymäpäivät hieman hämmentyneissä tunnelmissa suviyössä nuorilehtisten koivujen ja tuoksuvien tuomien katveessa, eikä Hitleri toista kertaa ilennyt Suomeen matkustaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

13Suosittele

13 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (25 kommenttia)

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Pistin kulttuuriosion alle, kun eikös historia ole niinku kulttuuria tavallaan?

Esa Virta

Ihan sama missä on, mutta sujuvaa on kerronta ja kuvaus on mitä ilmeisimmin kuin paikalla olleen suusta.

Käyttäjän SunnaOksala kuva
Sunna Oksala

:D oikein visualisoin tämän päähäni , hahahahhhaa. Hitlerillä ripulit housussa..ai saatara ko naurattaa tämä. Lähti kyllä jakoon.

Käyttäjän JanneLaakso kuva
Janne Laakso

Mulla oli lähellä käydä itsekin vahinko, kun nauroin ihan kippurassa!

Tää on huippu ja klassikko jo syntyessään.

XDDD

Johan Lom

Hupaisa anekdootti. Kuvaus raavaiden miesten juomingista oli sen verran aidon tuntuista, että olet varmaan moisia nähnyt oikeastikin.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Ootahan, luen tämän muutaman kerran läpi. :D
Loistava juttu!

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Jos joku jaksoi lukea läpi, niin onnittelut sitkeydestä!

Johan Lom

Se ei sitkeyttä vaatinut, vaan oli nautinnollista.
Ilmeisesti et ole montakaan kaunokirjallista teosta lukenut?

Juha Korhonen

Jaksoi? Eihän sitä malttanut edes keskeyttää, niin riemukas kertomus!

Ikävä juttu, jos joillekin kaikki Aku Ankkaa monipuolisemmat kertomukset ovat liikaa. Heidän menetyksensä.

Käyttäjän TeppoNygren1 kuva
Teppo Nygren

Tuollaista haluaisin nähdä suomalaisessa kesäteatterissa. "Pojat" elokuvan Raksilan kesäteatteri jäisi kyllä kakkoseksi:D
Tosin en ihan suomalaisten henkilhahmoihin liittyvästä kerronnasta niin pitänyt jos ajattelee heidän muistoaan ja merkitystään. Ilman syvempää ajattelua tarina on hyvin hauska.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Hei, Helena!
Osaat todella "vit...lla" tyylikkästi ja "pas..at" roiskuu kirjoituksestasi. Kai se on suomalaista tyyliä! Hyi!

Hitler olikin kuokkavieraana Marskin synttäreilä, joten vastaanotto ainakin kirjoitiksessasi,oli sitä luokkaa ja sellaisessa ilmapiirissä!

Voisitko kirjoittaa samaan tyyliin Marskin vastavierailusta Saksaan ja kuinka siellä meni? Kenellä menivät "pas...t" housuun?

Linkin takana blogisani lisää Hitlerista ja Marsalkka Mannerheimista.

Olkaa hyvä! Пожалуйста!

http://viovio.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/10...

Pentti Järvi

Hyvä ettei tätä julkaistu 4.6. Joku olisi voinut saada herneen nenäänsä.

Johan Lom
Pentti Järvi

Douce points! (lausutaan duus puäään)

Käyttäjän raimas kuva
Raimo Nurmi

Hyvä Helena

Upeeta tekstiä.

Nämä jätkät, airot ja muut antoivat meille mahdollisuuden, jota käteien/urpilainen nyt ovat myymässä pois.

Isäni kertoi minulle hyvän jutun Mikkelin ajoilta (siis ihan oikeasti paikalla olleelta) kenraali Airoon liittyen. Ehkä jo tiedätkin. En tyrkytä, mutta jo vanhana tarjoan.

Helena Eronen, kymmenen plus!

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen
Antro Pulkki

"tinasotilaiden" juhlahetkiä. Näihän se menee nykyisinkin.

PS. Olet kait wanhan maikkarin palstalta nim. Prinsessa?
t/Antreas1

Käyttäjän samitikkanen kuva
Sami Tikkanen

Hoho eisss, massiivinen kasa höyryävää ripulibasagaa humalaisen Hitlerin housuissa. Tämä tarina synnyttää mielikuvia joille ei voi olla nauramatta täysiä.

R. Tyyne Kuusela

Tuolloinen sotatilanne: NL:n peli takkusi, vaikka sotateollisuus jauhoi jo ylivoimalla:

http://kansanaani.net/files/kansanaani.kotisivukon...

T-34(-85)-pansaareihin saatiin ratkaiseva "loppusilaus": radiot.

http://en.wikipedia.org/wiki/Soviet_armored_fighti...

Kalevi Kantele

Tämä menee ohi päivän mainion epistolan, mutta oletko, Helena, huomannut viimeisessä Kanava -lehdessä (4/2012) olevaa Timo Vihavaisen Jälkisanat -kolumnissaan kirjoittamaa juttua "Loukatut ja häväistyt". Jos et ole lukenut, niin hiphop lukemaan.

Käyttäjän raimas kuva
Raimo Nurmi

Hyvä Helena, anteeksi viivästyminen, täytyi välillä nukkua. Trinani ei ole kovin kummoinen, mutta mielenkiintoiseksi sen tekee se, että isäni oasisi ranskaa.

Kuten hyvin tiedät, marsalkka Mannerheim ja kenraali A.F.Airo puhuivat keskenään ranskaa. Airo ei halunnut puhua ruotsia. Homma kesti koko sodan ajan.

Isäni, hyvin pienenä sotilaana kuitenkin kuuli keskustelun, joka on kyllä muuallakin julkistettu.

Marsalkalla oli tapana aina silloin tällöin yrittää nolata joku lähipiirin ihminen. Kun Airo joutui tämän kohteeksi, oi tilanne se, että Mikkeliin oli saate kaviaaria.

Marsalkka kysyi Airon mielipidettä siitä onko prässätty kaviaari parempaa kuin vapaasti purkkiin laitettu.

Airo, täysin tietämättömänä kaviaarin hienouksissta vastasi: Herra Marsalkka, näinä aikoina on pääasia, että kaviaaria on".

Marsalkka Mannerheim pyysi samana iltana anteeksi.

Kertonee jotain?

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel
Käyttäjän MikaVyrynen kuva
Mika Väyrynen

Oli kyllä hyvä tarina ja sai nauraa kovasti :-)

Tämä on tosi hyvä parodia joka olisi syytä saada hyvien näyttelijöiden kera filmille.

Lisää samanlaista kiitos :-)

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa